2.2.-30.5.2019

PRAHAN VUODET

Katariina Lillqvist


Elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja Katariina Lillqvist on 30 vuoden ajan työskennellyt Prahassa yhdessä kansainvälisen työryhmänsä kanssa. Nyt Teijon Masuunin galleriassa nähdään hänen animaatioidensa hahmoja ja lavasteita 90-luvun alusta aina nykypäivään asti. Lillqvistin animaatioiden punaisena lankana on aina ollut yhteisöllisyys, monikulttuurisuus ja yhteiskunnalliseen dialogiin kannustaminen.

Ohjaajan töitä on palkittu niin Berliinin Hopeisella Karhulla kuin Tampereen elokuvajuhlien Suudelmillakin, ja hänen uusin teoksensa Radio Dolores voitti Annecyn animaatiofestivaalien erikoispalkinnon vuonna 2017.

Näyttelyssä nähdään myös luonnoksia Lillqvistin kehitteillä olevasta tuotannosta. Viimeinen Matadori on poliittinen satiiri Vladimir Putinista epäonnisena härkätaistelijana, Bremerin alkemia taas Teijon historialliseen miljööseen sijoittuva kokeellinen fiktio.

Toukokuussa Bremer-teema näkyy näyttelyssä myös omana kokonaisuutenaan. Lillqvistin kokoama ryhmänäyttely Bremerin alkemia koostuu Turun taideakatemiassa syyslukukaudella 2018 tehdyistä Robert Bremerin legendaan liittyvistä harjoitustöistä, TEAKin rekrykoulutuksen puitteissa tehdystä fiktioelokuvan demosta sekä lyhytaikaisista, yllätyksellisistä performansseista ja installaatioista gallerian lähiympäristössä.

19.1.-22.4.2019

KEVÄINEN SALAATTISEINÄ

Gloria Badarau


Kahvilan ja aulan puolella nähdään kevään alkaen salolaisen kuvataiteilija Gloria Badaraun akvarelleja, piirustuksia sekä öljyväritöitä. Osa töistä oli mukana joulukuussa Badaraun Korpin tarina -näyttelyssä Salon Taiteilijaseuran taidelainaamossa Bizarressa. Masuunin näyttelyssä Badarau yhdistää korpin tarinan filosofiaa vanhempaa tuotantoa olevien muotokuviensa kanssa. Näyttelyn nimi viittaakin lähinnä näyttelytöissä käytettyihin erilaisiin tekniikoihin.

Masuunin tiloissa on ympäri vuoden esillä vaihtuvia taidenäyttelyitä, joihin on vapaa pääsy. Galleria, kahvila sekä taide- ja käsityöputiikki ovat avoinna kesän sesonkikaudella päivittäin, muina aikoina viikonloppuisin.

Katso myös vuoden 2019 näyttelykalenteri sekä viime vuoden näyttelymme.

Taiteilijahaut

Haku seuraavan vuoden näyttelyajoista päättyy aina joulukuun lopussa. Otamme kuitenkin vastaan avoimia hakemuksia tuleville näyttelykausille ympäri vuoden.