3.6. – 28.6.2020

Ritva Kovalainen

Galleria

Näyttelyssäni “Osa suurempaa kokonaisuutta” on esillä tekniikaltaan ja tyyliltään erilaisia teossarjoja, joissa liikutaan niin kuvitellussa, lavastetussa kuin nähdyssäkin todellisuudessa. Pääasiallinen pensselini on kamera, jonka avulla olen lähestynyt luontoa ja suhteuttanut siihen inhimillisiä ja kulttuurisia kerrostumia. Tallentamani olen taivuttanut monenlaisiin muotoihin fiktiivisistä kuvakollaaseista, dokumentaarisiin valokuviin ja elokuvaan.

Luonto ja erityisesti metsä on minulle loputtoman kiinnostuksen lähde. Sen kautta olen peilannut elämän ihmeitä ja osaamme osana tätä suurempaa kokonaisuutta. Toukokuussa 2020 valmistunut elokuvani ”Poecile poetica” – on esillä ensimmäistä kertaa samoin osa valokuvasarjasta ”Habitaatti”, joissa molemmissa liikutaan Värriön luonnonpuiston maisemissa.

POECILE POETICA – elokuva, 14 min
Runollinen kuvaelma metsäerämaan kosketuksesta
2020
Poecile poetica on elokuvaelma oikeudesta ja mahdollisuudesta erämaan kokemiseen. Elokuva kuljettaa kahden nuoren mukana syvälle luonnontilaiseen metsään, korpiin, hongikoihin ja puhtaan veden syntysijoille. Yhteys metsään syntyy kulkemisesta, kokemisesta, leikistä, toisenlaisesta tietämisestä ja eläinten kielillä puhumisesta. Elokuvan nimi viittaa nopeasti uhanalaistuneisiin metsätiaisiin. Luonnonmetsien osuuden huvettua Suomessa alle 3 % metsäpinta-alasta, alkavat ne olla niin ihmisille kuin tiaisille äärimmäisiä pakopaikkoja.

Valokuvataiteilija Ritva Kovalainen on 1990-luvun alusta lähtien työskennellyt monivuotisten taideprojektien parissa, joiden tuloksena on syntynyt useita laajoja museonäyttelyitä, kirjoja sekä myös elokuvia. Kovalaisen työskentelyssä aiheeseen perehtyminen ja tiedon tuottaminen on yhdistynyt kirjoittamiseen ja valokuvaamiseen. Sisällöllisesti Kovalainen on keskittynyt kulttuurin ja luonnon rajapinnan tarkasteluun. Luonnon itseisarvo, pyrkimys luonnon kunnioittamiseen ja huoli ekologisen tasapainon horjumisesta ovat teemoja,jotka nousevat hänen töissään toistuvasti esiin.
Töistään tunnustuksena Kovalainen on saanut mm. taiteilijaprofessorin arvon ja Suomi-palkinnon. Kovalainen on tehnyt teoksia myös julkisiin tiloihin.

www.ritvakovalainen.com