1.7. – 26.7.2020
Maarit Lassila
Studio
“Tässä uutta teknologiaa ja modernismia ihannoivassa maailmassa, itse ihastun aina uudelleen vanhaan. Minua kiehtoo se, mitä ihmisistä on jäänyt jälkeen ja millaisia yrityksiä ja erehdyksiä he ovat tehneet. Hauraus ja herkkyys jolla ovat rakastaneet.
Yhteys luontoon on minulle elinehto ja se säilyy käsin, luonnonmateriaaleista valmistetuissa esineissä. Siksi pidän siitä, mikä on tehty ennen muovia ja halpatuotantoa. Ihminen on kadottanut yhteyden luontoon, kun on alkanut tuottaa turhaa tavaraa. Köyhälläkään ei ole varaa ostaa huonoa ja kestämätöntä. Halpatuotannon tuotot ohjautuvat ylikansallisille suuryrityksille, jotka kiertävät veroja ja kansallisia vastuita, ne ovat demokratian este.
Halpatuotanto myös tyhjentää kulttuuriperintöä. Vuosisatojen aikana syntyneitä paikallisia käsityömalleja aletaan tuottaa halvempien kustannusten maissa, ihmisillä joilla ei ole mitään yhteyttä noiden mallien ja menetelmien symboliikkaan ja alkuperäiseen merkitykseen. Niiden värit vääristyvät, materiaalit ovat huonoja ja koko arvokas kulttuuriperinne tyhjennetään kaikesta arvosta. Kun ihminen menettää asioiden arvon, hän menettää elämänsä merkityksen.
Silti kulttuurisia vaikutteita, tekniikoita ja menetelmiä täytyy ja saa jakaa, niin on myös aina tehty. Sillä tavalla kulttuurit kehittyvät. Mutta se täytyy tehdä kunnioituksella omaa ja vierasta kohtaan, rakkaudella.
Olen valmistanut tähän näyttelyyn esineitä keramiikasta, hitailla käsinrakentamisen tekniikoilla, sekä maalannut öljyväritöitä. Aiheet ovat minulle ominaisia, luontoa, lapsia, naisen elämää ja tällä kertaa myös Venetsiaa. Aiheiden rajaaminen on minulle aina vaikeaa, niin tälläkin kertaa. Mutta ainakin tuloksesta näkyy toivottavasti se uteliaisuus erilaisia asioita kohtaan, joka on työskentelyni lähtökohta. Halusin myös tarjota yleisölle pientä lohtua ja iloa, tämän raskaankin kevään jälkeen.”
