10.9. – 27.11.2022
Ulla-Maija Kallinen
Studio
Teijon Masuunin Studiossa on syyskauden ajan nähtävillä paimiolaisen kuvataiteilija Ulla-Maija Kallisen maalauksia näyttelyssä ”Paratiisin jälkeen”. ”Näyttelyn työt heijastavat luonnon keskellä elettyä elämää, luonnon synnyttämiä mielikuvia. Niiden tavoitteena on välittää iloa, rehevyyttä ja voimaa, joita luonnossa voimme kokea.” Näyttelyteokset on toteutettu guassi-, akryyli-, tussi-, lyijykynä ja reliefi-tekniikoilla.
“Taiteilijan taustalla maalauksiin vaikuttaa se ympäristö, jossa hän elää. Lapsuuteni maisema oli ns. omenatarhaviljelys. Luonnon kiertokulun seuraaminen ympärillä kasvavissa hedelmäpuissa, vanhempien työskentelyssä mukana olo ja eläminen niiden ehdoilla olivat osa elämääni. Joka vuosi omenapuiden ihana, valkoisen-vaaleanpunainen kukkameri teki ja yhä tekee vaikutuksen, joka vaikuttaa maalaamiseeni.
Myös lähimetsän seuraaminen ja puiden elävä olemus yleisemmin ovat lähtökohtana monille maalauksistani. Metsän sisäistä ”luonnetta” voi lähestyä maalauksen kautta. Runkojen kohoaminen, oksissa havaittava liike ja varsinkin syksyn värit lehtipuissa vetoavat taiteilijaan. Teoksiin kätkeytyy mielen kerrostumia: viitteitä kirjallisuudesta, musiikin vaikutteita, tunnetta, koko eletty elämä iloineen ja suruineen. Puiden liike syntyy paitsi valohakuisuudesta ja tuulesta, mutta myös niiden kasvusta. Kaikkialla luonnossa ja erityisesti metsässä on aistittavissa kasvun voimaa. Metsässä liikkuvaan tekee vaikutuksen se valtava voima, jolla esim. kuuset ja kaikki puut sekä pienetkin kasvit porautuvat kohti taivasta ja valoa. Jokaisella puulajilla on sille ominainen oksien liike. Esim. tammen oksat kasvavat kaartuen kuin balleriinan käsivarret. Luonnolle on yleensäkin ominaista rönsyily ja vapaa rehottaminen. Maalauksissani metsä ilmentää – milloin salaperäistä voimaa – milloin syksyn iloista leikittelyä väreillä (teos Värien leikki) – milloin rauhaa.
Luonnossa tapahtuva kasvu symbolisoi maalauksissani ihmiselle mahdollista sisäistä kasvua, muutosta parempaan. Useimmille meistä luonnossa liikkuminen on mieltä nostattava ja rauhoittava kokemus. Eläimille, jotka hakeutuvat puiden lähelle, metsä on suoja ja turvapaikka.Uusimmissa töissäni tuon esille ikäni myötä syvenevää näkökulmaa: Luonto tekee näkyväksi meitä suuremman, rauhaa ja iloa tuottavan, elämän alkulähteen läsnäolon. Luontoelämysten äärellä ihminen voi tuntea oman pienuutensa ja elämänsä haurauden. Luonto ilmentää Luojansa luovuutta. Maalaria siinä kiehtoo ihmeellinen kauneus, mystisyys ja rajaton mahdollisuuksien määrä.”
Ulla-Maija Kallinen on Paimiossa asuva ja työskentelevä kuvataiteilija.